out in the pouring rain

Mun elämä on kamalaa. Hirveetä. On ihan loppu enkä vaan jaksa enää. Mä en jaksa yrittää. Mun tekis mieli lakata olemasta - ei, ei kuolla, ei tappaa itseäni. Vaan lakata olemasta. Puff.

Pohjalta on kai vaan suunta ylöspäin? Tai niinku kaveri sanoi, ellei joku heitä lapioo. Joku on vissiin heittäny ja minä idiootti oon vielä jatkanu kaivamista.

En vaan jaksa.

where were you

Joku vois ajatella että oon parempaan päin. Oikeesti vaan suljen kaiken sisääni ja uskottelen kaikille ettei mitään hätää ole ja pidän itseni kiireisenä. Ja musta kuitenkin tuntuu, että se on taas purkautumassa ulos, oon väsynyt ja surullinen, teen paljon töitä enkä jaksa enää pitää kaikkea sisälläni. No, oon viikonlopun vapaalla, ehkäpä sitten taas jaksaa sietää elämäänsä vähän paremmin.

Enkä oo parin viikkoon tehny juuri muuta ku töitä, nukkunu ja syöny. Ennen kaikkea syöny.

nyt riskillä vaan

Sori etten oo kirjotellut! Oon ollu sen verran sekaisin ajatuksissani, etten oikein oo osannu kirjoittaa mitään. Monta kertaa oon kyllä aloittanut, mutta kun en oo saanut kasaan enempää kuin ensimmäiset sanat, oon jättäny sikseen. En mä tiedä saanko nytkään aikaiseks kovin paljon.

Niinku sanoin, oon aika sekasin. En vaan tiiä oikein mistään mitään ja kaikki on jotenki utopistista ja tuntuu, ettei mikään oo todellista. En oo ees ihan varma mistä tää fiilis johtuu, tuntuu vaan että päästä on katoamassa viimeisetkin järjen rippeet...

step one you say we need to talk

Mä söin eilen tosi paljon, mutta sain kuin sainkin painon silti putoamaan 100 grammaa eilisestä. Huh! Nyt toinen vähän parempi päivä perään niin saadaan kivasti juhannukseks mittariin se täys -10 kg ja voin jatkaa hyvillä mielin toisen kympin pudotusta. Tällä tahdilla se vaan on kesä 2013 ennen kun oon tavotteessani. No, kävin liittymässä kuntosalille jäseneks joten siellä sitte ku tehdään hommia ahkerasti niin saan vähän tahtia nopeutettua!

Tänään tuntuu siltä, että tää on mahdollista. Oonhan mä jo melkein 10 kiloa pudottanu! Enää puoli kiloa vajaa. Sitä paitsi oikeesti pahimmasta painosta minkä oon vaa'alla ikinä nähny, mun paino on pudonnut jo yli 11 kiloa. Kyllä mä tähän pystyn. 

Juhannuksen yritän ottaa rennosti ja kompensoin sen syömällä vähähiilihydraattista ruokaa. Eli kunnon grillimakkarat (siis ne joissa on oikeesti ees vähän lihaakin...) ok, perunat ja sipsit not. Light limua ja ehkä kuivaa siideriä jos vaan on rahaa ostaa niitä.

Ai niin, kävin vaaramassa kaks aikaa tatuoitavaks! Toinen on tosin vaan vanhan korjausta, mutta sillä kerralla saatan varata ajan sen saman tatuoinnin jatkamiseen. Ja marraskuussa sitte tulee isompaa (no ei mitään oikeesti isoo) produktioo tonne selkään. Kivaa!

that's cool

Testi antoi tällaisen diagnoosin mulle:

Eating Disorders Diagnosis
Eating Disorder Not Otherwise Specified
According to criteria used by professionals, you appear to suffer from what is called an "Eating disorder not otherwise specified". This means that you show a pattern of disordered eating but do not fit the criteria for anorexia or bulimia.
- All bulimia criteria are met except that the binging and purging aspect occurs on a less frequent basis.
- You appear to have episodes of binging on food and eating much more than necessary, but only sometimes feel that this behavior is out of control.
- In order to compensate for overeating, you make yourself vomit, use diuretics, laxatives or other medications, fast for long periods of time, or exercise excessively.
- Your self-image is highly dependent on your perception of your weight and body shape. You place high importance on how your body looks, and how you feel about yourself varies based on whether you feel your body meets your high standards.

Lisäks tosiaan mun kehonkuva on kuulemma vääristynyt ja suhde ruokaan ja syömiseen on kieroutunut. Näin.

eikä menty milloinkaan

Taas uusi puoli itsestäni. Huono sellainen. Kai? Mutta musta tää on ihan mukavaa, tavallaan yks asia vähemmän, josta murehtia.

siivet sydämeen

Tänään on paha olla. Alkoi niin lupaavasti, mutta päätty kuitenkin päin helvettiä koko päivä. Mun pitäis tunnin päästä olla taas menossa, mutta oon niin hysteerisen itkuinen, etten tiedä miten pystyn. Pakko mun tosin on.

Mä en vaan tiiä mitä tekisin. Tiedän mitä pitäis tehdä mutta musta ei kai oo siihen. Mulla on paha olla. Mua sattuu, henkisesti.

Luulin että tää vaihe oli jo päättyny. Se onkin tullut takas. Tai liekö koskaan loppunutkaan. Hysteeristä itkua, ahdistusta, päätöksiä, sairaita mielitekoja...

Mulla on nyt niin paha olla.

jos mä kuolen nuorena

Mitä enemmän mä asioita ajattelen, sitä paskempi mun on olla. En osaa päättää onko edellisen parin päivän aikana mun olo ollut parempi ku ennen vai paskempi ku ennen. Musta alkaa tuntua siltä, että mä yritän uskotella itselleni ja muille et se on ollu parempi, mut oikeesti mun taitaa olla paskempi olla.

Mä en voi tähän kirjottaa asioista niin kun haluaisin, koska tätä lukee niin moni tuttu. No, oma moka enkä syytä ketään niistä tutuista siitä. 

Enkä mä ees tiiä mitä sanoisin. Niin ku sanoin jo aiemmin, oon löytäny itsestäni uusia puolia. Ne puolet vähän pelottaa mua, mut toisaalta tää on taas tätä - jotenki mä tykkään niistä asioista, vaikkei ne ookaan kai oikeesti hyviä asioita.

Mä tajusin tänään ajattelevani, että tulispa jo talvi ja voisin pukeutua peittävämpiin vaatteisiin, eikä tarvis miettiä sitä, näkyykö arpia jossain. Siis että tulispa talvi, niin voisin satuttaa itseäni. Kuitenkin mua tavallaan lohduttaa se, että tiedän itsekin etten tee sitä huomion vuoksi, kun kerran oon niin tarkka siitä, ettei ihmiset nää mun arpia. En oo sanonu aika pitkään aikaan, että mua ahdistaa, mutta nyt kun tajuan kuinka usein mun on tehny mieli ottaa joku teräase pieneen kätöseeni, tajuan että kyllä mua on ahdistanu. En vaan oo myöntänyt sitä kellekään.

Mitä mulle tapahtuu? Musta tuntuu, että asiat on muuttumassa. En tiiä mitkä asiat tai miten, mutta tuntuu siltä, että tää on erittäin ohimenevä vaihe. Ja sellanen tunne on myös, että ne asiat ei oo muuttumassa parempaan, ainakaan kokonaisuutta ajatellen. Oon aiemminki puhunu siitä romahduksesta mitä odottelin. Sellanen tunne taas pikkuhiljaa tulossa...

Ja ne saatanan popkornit tais kuitenki pilata mun koko päivän saavutukset. Vittu.

Ps. Tiedetään joo, samoja kuvia uudestaan ja uudestaan, sori!

i should stay away

Mun on tehny pari päivää jo mieli kirjottaa, mutta en oo jotenki keksiny kuitenkaan mitä kirjottaisin.

No, mä aloin karppaamaan taas. Puhuttiin M:n kanssa pitkät pätkät karppaamisesta ja päätin siinä innostuttuani taas aloittaa. Viime kesänä mä vedin hienosti läpi Atkinsin induktiovaiheen eli 2 viikkoa hiilarit alle 20 grammaa päivässä. (Ja niille, jotka ei oo tutustunut aiheeseen, Atkinsissa siis kuuluu tän kahden viikon jälkeen nostaa pikkuhiljaa hiilareita niin korkeelle ku voi niin että paino edelleen putoaa.) Sinä aikana mun paino putos 2,8 kg vaikka syödä mussutin aamiaiseks pekonia ja munia, lounaaks ja päivälliseks lihaa, leikkeleitä, juustoja, karppihampurilaisia (itsetehtyjä, nam!), välipalaks turkkilaista jogurttia... Toimivaa siis tosiaankin! Ja eilen totesin myös, että kun karpatessa jää keksit ja pullat syömättä niin ei ihme, että paino putoaa. Eilisaamusta mun paino on nyt pudonnut 900 grammaa. Oli mukavaa käydä eilen illalla vaa'alla, kun painoin jo silloin vähän vähemmän kun aamulla, vaikka join illalla ainaki 4 siideriä, kermalikööriä ja vähän lonkeroa!

Eilen oli muutenki jännittävä päivä. Mukava päivä myös, on ollut tosi hyvä fiilis koko eilisillan ja tän aamun. Ollaan maalattu nyt kaks päivää meijän nuorisotilan seiniä ja on ollu tosi mukavaa. Illalla näin kavereita ja oli tosi hauskaa ja oikein kunnon chilliä meininkiä!

Musta on alkanut tuntua siltä, että mun solisluut on hiipimässä pikkuhiljaa esiin! Jee! Ei ne vielä erityisemmin näy, mutta kun tunnustelee niin ainakaan niiden päällä ei tunnu sellasta löllyvää rasvakerrosta... 

Oon löytäny itsestäni ihan uusia puolia viime aikoina. Mun on pitänyt kirjoittaa tänne tosiaan tällä viikolla mun fiiliksistä itseni kanssa, mutta en jotenki oo saanu niitä sanoiks. Enkä siis saa varmaan nytkään, kun täytyy jo kiirehtiä töihinkin, mutta mä yritän tässä joku päivä, kunhan työkiireetkin hellittää pikkusen.

Nyt mä lähden vielä kolmanneks päiväks maalailemaan seiniä, toivottavasti saadaan ajoissa hommat pakettiin, että pääsen viettää lauantai-iltaa.

pojat laulakaa se laulu

Ystäväni J kysyi äsken, että mitä mulle kuuluu. Hyvä kysymys.

Oon täällä leirillä pohtinu paljon sitä, miten mä voin nykyään. Musta tuntuu, että oon kuvitellu voivani paljon paremmin ku oikeesti voin. Oon (taas) jopa alkanut huomaamaan masennuksen tunnusmerkkejä olemisessani. 

Oon myös pohtinu sitä mitä elämältäni haluan, enkä oo oikein päässy mihinkään tulokseen. Sekin ahdistaa hieman.

Me keskusteltiin J:n kanssa asioista tänään, ja mulle tuli sen sanoista ihan kieroutuneen väärä fiilis. Mä tunsin epäonnistuneeni ihmisenä ja ystävänä. Musta tuntu että musta on koitunu vaan harmia ja murhetta ja surua. Kyllä mä tajuan itsekin, ettei sen sanojen pointti ollut se, mutta henkilökohtaisesti tunnen epäonnistuneeni.

Eniten tietenkin mua ärsyttää se, etten osaa olla syömättä. Tänään päivällisellä tosin söin vaan salaattia, onneks. Mua pelottaa silti mennä kotona vaa'alle, kun en osaa ollenkaan arvioida sitä, mitä mun painolle on täällä tapahtunu. 

Kaiken kaikkiaan tätä tekstiä lukiessakin voi päätellä, että mun pää on aika sekaisin. En oikeestaan tajua mistään mitään ja tekis mieli vaan unohtaa kaikki mitä maailmassa ja mun elämässä tapahtuu ja itkee.

Mä en tiedä mitä mulle kuuluu.