jos mä kuolen nuorena

Mitä enemmän mä asioita ajattelen, sitä paskempi mun on olla. En osaa päättää onko edellisen parin päivän aikana mun olo ollut parempi ku ennen vai paskempi ku ennen. Musta alkaa tuntua siltä, että mä yritän uskotella itselleni ja muille et se on ollu parempi, mut oikeesti mun taitaa olla paskempi olla.

Mä en voi tähän kirjottaa asioista niin kun haluaisin, koska tätä lukee niin moni tuttu. No, oma moka enkä syytä ketään niistä tutuista siitä. 

Enkä mä ees tiiä mitä sanoisin. Niin ku sanoin jo aiemmin, oon löytäny itsestäni uusia puolia. Ne puolet vähän pelottaa mua, mut toisaalta tää on taas tätä - jotenki mä tykkään niistä asioista, vaikkei ne ookaan kai oikeesti hyviä asioita.

Mä tajusin tänään ajattelevani, että tulispa jo talvi ja voisin pukeutua peittävämpiin vaatteisiin, eikä tarvis miettiä sitä, näkyykö arpia jossain. Siis että tulispa talvi, niin voisin satuttaa itseäni. Kuitenkin mua tavallaan lohduttaa se, että tiedän itsekin etten tee sitä huomion vuoksi, kun kerran oon niin tarkka siitä, ettei ihmiset nää mun arpia. En oo sanonu aika pitkään aikaan, että mua ahdistaa, mutta nyt kun tajuan kuinka usein mun on tehny mieli ottaa joku teräase pieneen kätöseeni, tajuan että kyllä mua on ahdistanu. En vaan oo myöntänyt sitä kellekään.

Mitä mulle tapahtuu? Musta tuntuu, että asiat on muuttumassa. En tiiä mitkä asiat tai miten, mutta tuntuu siltä, että tää on erittäin ohimenevä vaihe. Ja sellanen tunne on myös, että ne asiat ei oo muuttumassa parempaan, ainakaan kokonaisuutta ajatellen. Oon aiemminki puhunu siitä romahduksesta mitä odottelin. Sellanen tunne taas pikkuhiljaa tulossa...

Ja ne saatanan popkornit tais kuitenki pilata mun koko päivän saavutukset. Vittu.

Ps. Tiedetään joo, samoja kuvia uudestaan ja uudestaan, sori!

i just met you and this is crazy

Pikainen tiedotuspostaus: Oon lähdössä huomenna taas leirille, ja mulla kyllä on kone siellä joten todennäköisesti syömisahdistumispostauksia tiedossa seuraavan viikon aikana. Ja ulkonäköahdistumista myös, koska mä haluaisin uida ja saunoa, mutta sen lisäks että häpeen itteeni muutenki, mulla on arpia joita en oikeestaan voi antaa kenenkään nähdä, paitsi leirillä olevien ystävieni, koska ne kyllä tietää muutenki miten mä voin. Apua, oliko pakko taas palauttaa tää ajatus päähän, nyt mua ahdistaa ja oon ihan jumissa, kun en tiiä miten sen purkaisin kun ei niitä arpia vois enempääkään tehdä... 

Niin, ja päätin, että leirin aikana karppaan. Saan samalla syyn syödä vähän vähemmän, koska en voi esimerkiks perunaa ym. syödä. Hah.

Mä tajusin tänään että oon allerginen tuoreelle ananakselle.

taivaasta helvettiin pikkuhiljaa muutettiin

Musta tuntuu että asiat karkaa käsistä. En enää hallitse tätä. Söin äsken reilu 1000 kcal kun oli tarkoitus odottaa kahteen ja syödä sit sellainen 100 kcal patukka, mut vetelinki sen sijaan pari tuntia etuajassa kymmenkertaisen määrän. Ei, en edelleenkään ole oksentanut vaikka ette uskokaan kuinka tekisi mieli. Sen sijaan osoitan itseinhoni itselleni satuttamalla itseäni. Mä aion tänään kuluttaa kaikki ylimääräiset kalorit liikunnalla, niin kuin SGD:n säännöissä lukee, olkoonkin sitten, että se tarkoittaa varmaan parin tunnin juoksulenkkiä. Mut pakkohan mun on. Ei mulla oo varaa ottaa tota 1000 kcal painoon lisääkään.

Tänään olen sekaisin ja sairas: 1000 kcal lounas, viiltelyä ja illalla vielä tappolenkki. Hyvä minä.

Voisin ommella tikit suuhuni, jotten tunkisi sinne kaikkea syötäväksi kelpaavaa.

what have i done (again)

Just nyt kaikki on paskaa.

olin rikki ja sä keräsit osat

Huomenna koulua. Ahdistaa, ahdistaa. En osaa käsitellä tätä. Mitä mä teen? Tekis mieli mennä lenkille, söin äsken suklaata ahdistukseeni... Vihaan tätä. Vihaan itseäni. Vihaan ruokaa. Enkä vihaa, rakastan, haluan vihata. Mä haluan juosta. Enkä halua, haluan tehdä jotain ihan muuta, mutta tajusin eilen, etten kesällä voi käyttää ollenkaan toppeja tai t-paitoja jos en vähän ryhdistäydy. Tai vaihda paikkaa... Jotain mä haluan tehdä. Yritän olla polttamatta, lenkillä kävin eilen ja toissapäivänä joten vois olla paikallaan pitää välipäivä (miks, musta tuntuu ihan hyvältä?), syömättömyys ei auta heti, ainoastaan pitkällä tähtäimellä, syödä en halua (EN HALUA!!) eikä mulla edes ole ruokaa. Mitä mulle jää jäljelle? Niinpä.

Tekosyitä. Oikeesti oon vaan sairas paska.

i can't take it anymore

Kaikki hajoo käsiin. Kaikki. Oon ihan varma, että pian oon yksin kylmässä maailmassa, koska nyt on varmaan jo kaks ihmistä lähdössä rymisten elämästäni kerralla. Se tekee kaiken kaikkiaan 3 tai 4 tämän vuoden aikana, riippuu miten sen määrittelee. Mä en tajua mitä teen väärin, tai pikemminkin että miks mä teen väärin. Kyllä mä tiedän missä menee vikaan, en vaan tajua miks toistan samoja virheitä uudestaan ja uudestaan.

Mä tarvitsen kärsivällisyyttä ja itsekuria. Mä satutan itseäni, syön liikaa, oon syömättä, elän epäterveellisesti, eikä se tee hyvää mulle, mutta en halua lopettaakaan, koska jos lopetan, mihin mä tän kaiken ahdistuksen, vitutuksen, pelon, kärsimyksen tungen? Eilen mä tajusin, että viillot käy kerta kerralta syvemmiksi. Tänään mä menin vaa'alle (vaikka pelotti ihan saatanasti) ja painoin noin 1,5 kiloa vähemmän kun olin kuvitellut, enkä halua syödä taaskaan mitään, koska jos syön, se menee yli enkä voi enää hillitä itseäni.

Mä oon hukassa ja en tiedä kuka mut löytäisi. Hetken jo kaikki meni hyvin, mutta nyt taas kaikki langat karkaa mun käsistä. Oon peloissani, hieman ahdistunut, pohjattoman surullinen ja en tiedä mitä tekisin. Kuka vois viedä mut täältä pois, ettei tarvis enää pelätä?

vedätän niitä joista välitän

Kukaan ei ota mua tosissaan. Ei kukaan. Joka ikinen ihminen tuntuu ajattelevan, että voisin vaan päättää, että lopetan tän kaiken paskan, en enää ahdistu, syön normaalisti ja tykkään itsestäni. No, ilmoitusluontoinen asia:

EN VITTU PYSTY.

Tuntuu niin paskalta saada vastauksia kuten "huoh", "älä viitsi/jaksa", "sehän on vaan susta kiinni". Kun ei vaan ole. Anteeks vaan, jos haluan avautua kun on paska olo, tiedän kyllä kuulostavani typerältä, mutta tältä musta vaan tuntuu. Ja sit kun en halua avautua, mulle vaan sanotaan, että puhuminen auttaa. Miten voisin haluta puhua kellekään, kun en koe että kukaan mua ymmärtäis. 

Mulla on nyt useamman päivän ollu (etenkin iltaisin) niin paska olo, kun vaan olla voi. On suorastaan ihme, etten esimerkiks oo viillelly (ainakaan vielä). Mä oon yrittäny avautua mut se johtaa aina siihen, et mua vaan vituttaa enemmän, koska en tosiaankaan koe saavani sitä tukea ja lohtua mitä tarvitsisin. Mä yritän olla suuttumatta, mutta mulla kiehuu niin kovaa päässä, että se on aivan äärettömän vaikeaa.

Tänään oli todellä lähellä, etten oksentanut. Mun piti olla syömättä, kävin jopa kaupassa ostamassa välipalajuoman mut jätin sen juomatta, mut sitten töissä söin kuitenkin tortillaa. No, tässä vaiheessa meinasin oksentaa, siis olin vessassa ja melkein jo kumarruin siihen mut sit päätin, että söin niin vähän, että tää on vielä ihan ok. Mut eihän sitä siihen voinu jättää... Piti oikein mennä hampurilaisateria mättämään. Nyt mua harmittaa, etten sen jälkeen menny oksentamaan. Mä vihaan itteeni ja omaa kurittomuuttani.

Haluaisin oikeesti vaan lukittautua johonkin ruuattomaan tilaan lukkojen taakse vaikka vuorokaudeks. Sit käydä ulkona haukkaamassa happea ja palata takas sinne olemaan syömättä. Mä halusin kokeilla, että pystyisinkö oleen kaks päivää syömättä, mut jotenki kaikki vaan meni aivan helvetin perseelleen. En uskalla enää käydä vaa'alla, en tänään enkä varmaan huomennakaan. Jos pari päivää pysyttäytyisin nesteissä ja etenki vedessä, voisin ehkä mennä kokeilemaan, mitä painolle on tapahtunu, mut toisaalta entäs jos se ei ookaan pudonnu niin paljon ku toivoisin... 

Mä en jaksa elää enää päivääkään tämän kokoisena. Mä haluan olla pieni. Mitään muuta en nyt halua niin paljon. En mitään muuta.

Paskinta tässä on se, että mun pääni sisällä on ajatus, että pienikin kalorimäärä on liikaa. 700 on liikaa. 500 on myös liikaa. 300 on jo siinä rajoilla, tavoite olis pysyttäytyä noin 200 kalorissa. Mä tiedän, että mun on pakko välillä syödä enemmänkin kun 200 kcal mutta se tuntuu liialta. Miten oon joskus voinu syödä 1700 kcal päivässä ja ajatella, että se on ihan sopivasti? Hyi, hyi, hyi, en vois ikinä syödä niin paljon. Tänäänkin oon varmaan syöny noin 1300 (todella karkea arvio) ja se tuntuu aivan jäätävän paljolta. Se ON paljon. Liikaa. Jotain niin paljon enemmän kuin liikaa, se on niin paljon, etten pysty sanoin kuvailemaan, kuinka pahalta musta tuntuu, että oon syönyt niin paljon.

Mä haluun vaan pakoon tätä paskaa. Pakoon mua itseäni ja sitä, etten osaa olla niinku pitäis.

Lisäks mun elämässä on ihminen, joka on mulle varmaan tärkein kaikista, mutta jolle en koe olevani oikein mitään. Mä en millään muotoa koe olevani rakastettu, tärkeä, korvaamaton, haluttava. Mä en koe olevani tarpeeks, mä en koe olevani mitään. Paitsi korkeintaan paskaa.

somebody that i used to know

En tiiä miten kuvaisin tätä fiilistä.

Mun tekis mieli huutaa. Tekis mieli itkee. Tekis mieli raivota, olla mielipuoli, tekis mieli vaan seota.

Riittämätön olo. En oo tarpeeks hyvä. En oo tarpeeks ihana, en oo tarpeeks kaunis, en oo tarpeeks laiha, en oo tarpeeks mitään. Mä en oo tarpeeks.

Mä tekisin mitä vaan, mutta en siltikään kelpaa. Oon valmis tekemään mitä vaan, jotta olisin sen silmissä riittävä, hyvä. Mut se ei riitä. Mä en riitä. Mä nään sen kyllä, vaikka se ei sitä suoraan sanokaan. 

En halua olla tällainen, en halua olla huono, inhottava, ahdistava, ruma, liian iso, lihava. Haluun olla kaunis, ihana, laiha, rento ja mukavaa seuraa.

Mut en mäkään kyllä viettäis aikaa mun kanssa jos saisin valita.

Haluun satuttaa itseäni. Mä ansaitsen sen, koska oon tällainen epäonnistuja.

Ansaitsen sen.

ne on niin rakkaat pikku harhakuvat

S oli täällä kolmen viikon tauon jälkeen. Me käytiin keskustelu, jonka S aloitti.

"Ootpa sä pieni." 

(tarkoitti mun pituutta)
"Ainahan mä oon ollu. En mä oo pienentyny."

hiljaisuus
"No oot sä ehkä vähän. Mahasta."

<3

Mä oon pienentynyt ja joku huomas sen!

Oli muutenki aivan äärettömän kivaa, että se oli täällä. Mä olin yhdessä välissä aivan varma, että se ei enää halua mua. Mut kyl se vissiin sit haluaakin. Se tuntuu tosi hyvältä.

Harmittaa silti, pyysin sitä jäämään yöksi, mut se sanoi et sen työvaatteet on kotona. Ehdotin et se menis hakemaan ne ja tulis sit tänne, se ehtis silti ihan aikaisin nukkumaan. Mut ei se halunnu. Lupas kyllä tulla uudestaan ens viikolla ennen leiriä, etten joudu oleen viikkoa ilman... Mut saa nähdä. Sen mieli tuntuu muuttuvan usein. Se sanoi vielä tänään päivällä, ettei se tiedä haluaako se jatkaa meidän friends with benefits -suhteesta sitä with benefits -osuutta. Mut kyllä se sitten taitaa haluaakin. Mua vähän pelotti ettei se haluais.

Se näki mun raapustelujäljet mun reidessä. Se kysyi että mitä siinä lukee, mä käännyin vaan pois ja sanoin ettei siinä mitään lue. Se yritti kysyä uudestaan, mut vastasin sille, että "sä ite sanoit ettet halua puhua näistä asioista niin ei sit puhuta" ja vaihdoin puheenaihetta. Se tais olla ihan tyytyväinen sit kuitenkin. Siinä lukee oikeesti "STOP EATING!".

Ps. Oon pahoillani, että käytän joskus samoja kuvia moneen kertaan, mut en voi mitenkään muistaa mitä näistä oon jo käyttäny. Koittakaa kestää... Heh.

i wanna scream, i wanna shout

Täähän on ihan vitun mahtavaa...

Tämän viikon mättöpäivä on näköjään tänään. Vähän reilu 1000 kcal, ja koska meni yli jo, pohdin söisinkö toisen ruisleivän, koska se oli aika hyvää.

Sen siitä saa kun syö vaan koska se on hyvää. Näin läskejä tehdään.

Mun on vaan oikeesti pakko onnistua. Muut päivät mennään siis alle 700 kalorilla, sen on pakko onnistua! 

Vitutuksen määrä on niin äärettömän suuri (muitakin osatekijöitä toki on) että ette uskokaan.

Ai niin, ja tää leikkiviiltely on sit kivaa. Naarmuja joo, mut ei mitään oikeeta. Mä vaan raaputtelen kuvioita ihooni samalla kun katson telkkaria. Ei musta oo edes viiltelemään kunnolla! Hahahaa.

Ja oksentamaankin pystyn vaan kännissä. Tuli sekin lauantaina tehtyä, lähinnä alkoholin halusin ulos kehosta, mutta hiljaa mielessäni olin onnellinen, että juuri syöty kolmioleipäkin tuli samalla ulos. Musta tuntuu, että se oli ensimmäinen kerta mun elämässä, kun pistin ihan oikeesti sormet kurkkuun ja pakotin itseni oksentamaan.

Aah, on se sitte ihanaa olla niin fucked up ja oikein kunnon sotku koko ihminen.

</3