keep keep going

Ensimmäinen päivä lentoemäntädieettiä takana ja nyt aamulla olo on ihan hyvä. Illalla oli tosi paha olo ja pelkkä ruuan ajatteleminen oksetti. Mahakin oli vähän sekaisin mut tosiaan nyt on jo hyvä olo.

Lähtöpaino eilen aamulla oli 69,2 kg. Tänä aamuna ensimmäinen kilo oli humpsahtanu pois ja painoa siis 68,2 kg. Lupaavalta siis vaikuttaa.

Eilinen menu oli seuraavanlainen:

Aamiainen: puolikas verigreippi, tee maukeutusaineella (fuskasin, koska en pysty juomaan teetä ilman makeutusta)
Lounas: purkki tonnikalaa vedessä, salaattia, tomaattia

Välipala: omena
Päivällinen: n. 150 g vihreitä papuja, kaksi keitettyä kananmunaa, puolikas verigreippi

Lisäksi yht. 3 litraa vettä.

Greippi ei oo suurinta herkkuani ja siks onkin ikävää, et joudun syömään puolikkaan greipin aamiaiseks joka päivä, mutta enköhän mä pysty elämään sen kanssa. En mä sitä kuitenkaan syömäkelvottomana pidä, ja oon jopa tottunu siihen jo hieman.

Ylpeä voin kuitenkin nyt itsestäni olla! Eilen illalla kolme kaveria mun nenän edessä söi karkkia, sipsiä, lakua, tortillaa enkä mä ottanu mitään vaikka tarjottiin. Hah! Lisäks kävin eilen suunnittelemallani lenkillä ja tänäänkin aion mennä, tosin tänään mun on ehkä pakko kävellä kuitenkin, koska mun jalat on tosi kipeät, eikä juoksu ehkä sujuis tänään.

Nyt kuitenki päiväohjelmassa kouluhommia oikein urakalla. Yyh. 

so i set the world on fire

Huomisesta lauantaihin kokeilen lentoemäntädieettiä. Kävin kaupassa äsken ja jääkaapissa on nyt kaikki ruuat, mitä mun tulee syödä. Postaan sitte päivittäin miten on menny ja ennen kaikkea mitä tapahtuu painolle tänä aikana. Harkitsen myös ottavani kuvat syömistäni aterioista. Lauantai mua vaan mietityttää, kun haluaisin nähdä ihan oikeesti miten tää toimii mutta kaverilla on silloin yo-juhlat, niin oonko sitte vaan syömättä siellä vai mitä oikein tekisin... Tätä lausetta kirjoittaessa oloni vahvistui siitä, että tahdon olla syömättä siellä, mutta saa nähdä miten onnistun. Toivottavasti tahdonvoima kasvaa niin suureksi että pystyn siihen.

Lisäks haaveilen siitä, että jaksaisin ja ehtisin joka päivä lenkille. Tänään kävin juoksemassa, huomenna ajattelin mennä sauvakävelylle, torstaina taas juoksemaan, perjantaina sauvakävellen ja lauantaina juoksemassa. Ehkä näin en rasita lihaksia liikaa, vaan jaksan oikeesti tehdä kaikki lenkit.

Tänään on mennyt ihan kivasti, söin vaan pari näkkäriä, joissa oli juustoo ja kurkkua ja voita päällä, kaloreita varmaan noin 200. Tavoitteena olis, etten ainakaan mitään kiinteää enää tänään söisi... Vaikka popcornit kyllä houkuttelis. Mutta ehtii niitä syödä sitte myöhemminkin, jos nyt tekisin poppareita, söisin kuitenkin kaikki itse ja hyvällä säkällä tekisin vielä toisenki pussillisen. Jätän siis syömättä! Tällä kertaa onnistun, että voin näyttäytyä niissä juhlissa lauantaina. En halua mennä sinne ahdistuneena ja häpeillen. Haluan saada mitattua uudet mitat tämän viikon aikana, olen itselleni luvannut että mittaan uudestaan kun ekat 10 kiloa on poissa. Eli tämän hetkisestä painosta kolmisen kiloa matkaa. Enköhän siihen pysty, varsinkin kun pikaisesti kokemuksia googlaamalla moni on saanut tolla dieetillä sen 4 kiloa putoamaan. Sormet ristiin ja toivotaan parasta... Pakko siis noudattaa orjallisesti lentoemodieetin ohjeita!

Tänään on taas onnistujafiilis, toivottavasti huomennakin menee hyvin... Nyt voisin harkita aikaisin nukkumaan menemistä, että ehdin lenkille ennen kun meen äitille, se lupas taas värjätä mun hiukset. Jee, saanpas tän kuontalon taas kunnolla punaiseks!

Ai niin, ja ostin eilen Essien Matte about you -lakkaa, joka siis tekee kynsilakan mattapintaiseksi, ja tummansinisen kimaltavan lakan kanssa tulos oli aivan mahtava! Väsäsin vielä lisäks kärkiin kirkkaat raidat, mutta se ei onnistunut kovinkaan hyvin, tässä joka tapauksessa kuva tästä onnettomasta yrityksestä. 

Taidan lakata varpaankynnet, katsoa salkkareita ja sit hipsiä nukkumaan. Toivottavasti teillä on ollut edes melkein niin hyvä päivä kun mulla!

mun on pakko lähteä

Moni on varmaan sitä mieltä, että tänään mä oon syönyt normaalisti. Mun mielestä oon ahminut niin paljon, että mun maha saattaa räjähtää, ja mä oon väsyneempi ja nuutuneempi kuin pitkiin aikoihin. Tein sen virheen taas, että ostin kotiin ruokaa. Voisko joku tulla syömään kaapit tyhjiks ennen kuin teen sen itse? Jooko? 

Mä oon pirteempi ja voin paremmin, kun syön vähemmän. Ehkä mä muistan sen jatkossa? Tänään en muistanut.

Mä lähden juoksemaan.

taivaasta helvettiin pikkuhiljaa muutettiin

Musta tuntuu että asiat karkaa käsistä. En enää hallitse tätä. Söin äsken reilu 1000 kcal kun oli tarkoitus odottaa kahteen ja syödä sit sellainen 100 kcal patukka, mut vetelinki sen sijaan pari tuntia etuajassa kymmenkertaisen määrän. Ei, en edelleenkään ole oksentanut vaikka ette uskokaan kuinka tekisi mieli. Sen sijaan osoitan itseinhoni itselleni satuttamalla itseäni. Mä aion tänään kuluttaa kaikki ylimääräiset kalorit liikunnalla, niin kuin SGD:n säännöissä lukee, olkoonkin sitten, että se tarkoittaa varmaan parin tunnin juoksulenkkiä. Mut pakkohan mun on. Ei mulla oo varaa ottaa tota 1000 kcal painoon lisääkään.

Tänään olen sekaisin ja sairas: 1000 kcal lounas, viiltelyä ja illalla vielä tappolenkki. Hyvä minä.

Voisin ommella tikit suuhuni, jotten tunkisi sinne kaikkea syötäväksi kelpaavaa.

maailma jonka näen ei ole kaunis maailma

Musta tuntuu koko ajan, että nyt on tyyntä myrskyn edellä. Että kohta jossain napsahtaa ja sit romahdan taas syvemmälle.

Oon syöny liikaa ja vaikka mua kaduttaa ja ahdistaa se olo aina kun oon syöny, en silti jotenki onnistu sen hillitsemisessä. Päätän joka ilta uudestaan ja tiettyyn pisteeseen seuraavaa päivää onnistun, kunnes tulee joku houkutus tai salakavala nälkä yllättää, siis sellainen jota ei edes huomaa mahan murinana tai muuna ennen kuin on ahminut kupunsa täyteen ruokaa.

Lisäks oon jotenki ollu ihan tyytyväinen eikä mikään oo hirveesti haitannu, mut kuitenki hermostun jatkuvasti tosi helposti, enkä mitenkään tykkää olla kotona yksin, varsinkaan jos ei ole mitään tekemistä. Mut sellasta syvää ahdistusta tai masentunutta fiilistä ei oo ollu.

Kuitenkin tuntuu koko ajan, et jotain kasaantuu johonkin ja se vaan odottaa siellä ulospääsyään.

Päätin joka tapauksessa nyt suorastaan kuihtua toukokuun ajan, käyn oikeesti ahkerasti lenkillä oli aikaa tai ei (ajanpuute on maailman huonoin tekosyy kun kuitenkin istun Facebookissa joka päivä pitkät pätkät), ja mä vaan yksinkertaisesti hillitsen itseni syömisten suhteen. Mun on oikeesti pakko, jos haluan olla kesän alussa minkäänlaisessa kunnossa. Varsinaisia tavoitteita ei ole, tai hyvin häilyviä ne ainakin on.

Mä vaan odotan sitä hetkeä kun joku romahdus pääni sisällä tapahtuu.

oh it's a beautiful day

Koulu on paskaa, joudun huomenna lähtemään ennen seitsemää Kankaanpäähän jonnekin typerille omaishoitajamessuille, auto päätti alottaa siestan enkä pääse kotiin ennen ku isi tulee auttamaan mua käynnistyskaapeleiden ja toisen auton kanssa ja muutenki kaikki menee tänään pieleen. Söin yhden leivän liikaa, enkä tiedä ehdinkö lenkille kun tää kotiin pääseminen venähti yli tunnilla... Pakko mun on lenkille mennä. Muuten en pysy ruodussa.

Vituttaa liikaa. Vituttaa joka ilta, tästä on tullu vissii jokapäiväistä.

Ai niin, ja sain eilen tietää, että vielä yks kaveri lukee tätä ja mä en tietenkään tienny asiasta yhtään mitään. Ihan vitun hienoo joo, mut en jaksa enää välittää. Harmi sitte, jos jollekulle tulee tästä jotain mielipahaa tai huolta, omapa on valinta.

Mua jännittää se asia, josta puhuin toissapäivänä, et mulle saattaa tapahtua jotain tosi pelottavaa. En oo vielä saanu tietää siitä mitään lisää, mut mua jännittää että koska saan tietää. Haluaisin kovasti saada varmuutta asioihin, en tiedä onko se hyvä vai huono asia mitä mulle saattaa tapahtua... Tosi epäselvää, tiedän, mutta en halua enkä edes voi sanoa suoraan mitä saattaa olla tapahtumassa. Lupaan kertoa, kunhan tiedän itsekin enemmän.

Tiivistelmä: Kaikki vituttaa ja pelottaa ja raivostuttaa, eikä mikään suju. Tarvisin halauksen, ison ja lämpimän, kiitos.

mihin nää kaksi täysin eri tietä johtais

Mulla on sekavia fiiliksiä. Mulla on tänään ollu kiva päivä. Oon syöny vähän liikaa, mut kävin lenkillä ja muutenki oli mukava päivä kaupungilla kaverin kanssa. Terassikausikin tuli avattua.

Mua pelottaa. Lupasin itselleni etten panikoi vielä, mutta en voi tälle mitään. Mikään ei oo vielä varmaa eikä välttämättä edes todennäköistä, mut mulle saattaa tapahtua jotain tosi pelottavaa. No, kerron siitä sitte lisää myöhemmin jos on aihetta. Saan ite tietää siitä varmaan tämän tai ens viikon aikana lisää.

Löysin sikahyvän biisin, mitä fiilistelen nyt repeatilla ja se on vaan mahtava biisi!

Musta vaan tuntuu silti siltä, että kaikki valuu pikkuhiljaa huomaamatta taas johonki viemäriin. Pari sellasta juttua on nyt ilmenny, mitkä pistää mut miettimään tulevaisuutta ja elämää, ja jotka viittaa kovasti siihen suuntaan, ettei tätä hyvää fiilistä ja onnea jatku loputtomiin. 

Yritän nauttia nyt kun vielä on mistä nauttia, mut se on välillä vaikeaa.

Mulla on siis tänään ollu sairaan hyvä päivä, mut silti mua vaivaa epätoivo ja suru tai haikeus tai joku...

i don't care what anybody thinks about that

Tänään mä kävin taas lenkillä. En jaksanu juosta koko lenkkiä, mut ihan kohtuullisesti. Matkaa kertyi 7,7 km ja aikaa meni 1 h 10 min. Oon kohtuullisen tyytyväinen, varsinkin kun kulutettujen kalorien määrä (arvio, koska mulla ei ollu sykemittaria) oli 600 kcal ja oon syöny tänään vain 200 kcal. Nyt ajattelin lähteä käymään kaupungilla. Just nyt tuntuu hyvältä!

Hyvän päivän kunniaks lenkkikuvaa kehiin, ja vaikka naama onkin sensuroitu niin tossa mä oon!

mä tahdon sun elämään

En oikein tiiä mitä sanoisin. Paino nousee liian kovaa vauhtia, ja tänään yritän taas ottaa vähän takas... Oon käynyt tosin lenkillä tänään ja toissapäivänä, ja ajattelin jatkossakin käydä noin joka toinen päivä lenkillä, siis ihan oikeesti juoksemassa!

Mua väsyttää henkisesti se, että yritän koko ajan olla enemmän, olla parempi, kauniimpi, ihanampi... Yritän koko ajan olla enemmän. Mut en osaa lopettaakaan, tai jos lopetan niin vihaan, inhoan itseäni, koska en oo tarpeeks hyvä.

vitutusta uhmaten

Tää alkaa mennä taas aivan naurettavaksi. Mun elämä on melkein kaikilta osa-alueilta aivan sekaisin. Yritän nyt siis vähän ryhdistäytyä. On aika tehdä suunnitelmia ja päätöksiä.

1. Päivän kalorimäärä korkeintaan 700 kcal, joka koostuu terveellisestä ruuasta. Tietysti mitä vähemmän, sen parempi.

2. Viikossa vähintään yksi paastopäivä.
3. Ja korkeintaan yksi mättöpäivä, jolloin kalorimäärä saa ylittyä, mutta edelleen terveellisestä ruuasta. Ei siis herkkujen, pikaruuan ym. ahmimista.

4. Mun on oikeesti pakko alkaa liikkumaan. Joten näin alkuun vähintään 3 päivänä viikossa jotakin liikuntaa: kävelyä, juoksua, lihaskuntoa, ihan mitä vaan. Tietysti mitä enemmän, sen parempi...

5. Alkoholi on kielletty. Aivan liikaa kaloreita, eikä siitä ikinä seuraa mitään hyvää.

Ja tän kämpän mä siivoan tänään ja huomenna. Oon puhunu siitä niin kauan, että nyt on pakko oikeesti tehdä jotain.

Kahden päivän irtiotto on maksanut mulle 1,7 kg. Nyt on aika ottaa se takaisin ja palata rytinällä ruotuun. Oon vähän kateellinen kaverille, joka on suurinpiirtein samanpituinen kuin mä ja kertoi viime viikolla päässeensä 70 kilon paremmalle puolelle. Mäkin olin jo tosi lähellä, mutta sitte pilasin sen lauantaina ja sunnuntaina. Etenen niin hitaasti, kun alkuviikko menee aina viikonlopun jälkien korjaamiseen ja vasta loppuviikosta pääsen tekemään tulosta... Kunnes tulee taas viikonloppu.

Vaan nyt sellainen meno loppuu. Ruokapäiväkirjaa ajattelin myös alkaa pitämään, jotta pysyn varmasti kärryillä siitä, mitä olen syönyt ja kuinka paljon kaloreita ruoat on sisältänyt. Siis sellaista ruokapäiväkirjaa, joka on mulla koko ajan mukana. 

Tavoitteena näin alkuun olisi, että viikonlopun kerryttämä paino olisi poissa ylihuomenna. Paljon vettä ja vähän ruokaa, niin se on mahdollista.

Mun on pakko alkaa onnistumaan, koska mulla alkaa yksinkertaisesti mennä hermo oman selkärangattomuuteni kanssa.

Mun on pakko onnistua.

my heart skips a beat

Mulla tulee ehkä aina oleen viha-rakkaus-suhde vaa'an kanssa. Joka ikinen aamu pelkään astua sille, jos se näyttääkin liikaa... Mutta aina silloin kun se näyttää vähemmän kun eilen, mä rakastan sitä. Tänä aamuna mä kyllä rakastin sitä. Mutta ennen kun menin vaa'alle, mua pelotti. Olin ihan varma että oon lihonu. Sadankin gramman painonnousu pelotti.

Mutta mun paino oli siis pudonnut 600 grammaa eilisestä. Teki mieli hyppiä ilosta!

On ollu vähän typerä olo tänään. En oikein tiiä kaipaanko L:ää vai ylipäänsä jotakuta joka rakastais mua niinku L rakasti. Ehkä tää olo helpottais kun S nyt vaan tulis tänään tänne. Saapa nähdä, kyl se eilen vielä sanoi että vois ehkä tulla, mutta ei oo antanu mitään varmaa vastausta.

Jotenki sellanen semi-ahdistus päällä. En oikein tiiä miltä musta tuntuu, kun toisaalta se, että mun paino on pudonnut paljon ja oon pysyny kurissa saa mut tosi iloiseks, mut toisaalta joku tyhjyys mussa kalvaa. Ja tuntuu muutenki ihmeelliseltä, että pelkkä painonpudotus sais mut onnelliseks. Mut ehkä se sit on mulle nyt tärkeintä, että sitä kautta opin tykkäämään  itsestäni. Harmittaa vaan, että senttejä ei oo lähteny ku ihan alkuun, mut sit on ainaki vyötärö jämähtäny tän kokoiseks. Aattelin että joko -10 kilon kohdalla tai sit kun oon alle 70 kiloa niin mittaan kaikki mitat taas.

Tein tänään taas sellasen noin puolen tunnin lihaskuntosetin, minkä oon itselleni kehittäny viime kesänä. Aattelin että tekisin sen vaikka 3-5 kertaa viikossa ja sit lisäks kävisin ainaki kävelyllä muutaman kerran viikossa. Mua ärsyttää kun oon niin huono liikkuja. Tollanen kotijumppa vielä meneekin, kun mun ei tarvii mennä mihinkään tehdäkseni sen, mut heti ku pitäs lähtee ovesta ulos niin en jaksa. Mutta pakko mun on nyt jaksaa, ettei musta tuu vaan sellanen löysä kasa nahkaa ilman yhtään lihasta.

Meinasin laittaa tähän kuvan sellasesta löysästä nahkasta mut ne kaikki oli niin ällöttäviä et ajattelin säästää teitä. Sen sijaan voin vaikka laittaa kuvan siitä, millaseks mun pitäis tulla.

Tosin mun rinnat ei tuu koskaan oleen tota kokoluokkaa, mut se ei mua haittaa.