ja sä pyysit mua lähemmäs

Oon niin ison anteeksipyynnön velkaa kaikille! Anteeksi pitkä hiljaisuuteni, mun täytyy tehdä tunnustus siitä, miks oon ollu niin hiljainen.

Mä oon pettänyt teitä toisen blogin kanssa. Mun piti jatkaa kirjoittelua molempiin, mutta jotenkin en vaan jaksa ikinä kirjottaa molempiin. Toinen blogi on ja pysyy täysin ja 100 prosenttisesti anonyyminä, koska jos mulla on vain blogi johon en voi kirjoittaa kaikkea mitä tahdon, se ei palvele tarkoitustaan. Syrjin nyt ystäviäni, jotka saattavat jopa vielä lukea tätä, ja sanon että teille toi toinen blogi ei tule aukeamaan, mutta sellaiselle, joka lähettää mulle sähköpostia osotteeseen nuppineula13@gmail.com ja ilmottaa siinä myös oman bloginsa osoitteen, voin antaa uudenkin osoitteen. Blogin osoite siksi, että mun on oltava edes kohtuullisen varma siitä, ettei tutut lue toista blogia, koska mä tarviin nimettömyyteni.

Asiaan, mitä mulle kuuluu? No, edellisen postauksen jälkeen on tapahtunu jonkin verran, mun elämä on ollut ylä- ja alamäkeä ja oon ollut onneton ja oon ollut onnellinen. Oon syönyt liikaa, normaalisti, ja ollut syömättä pisimmillään vähän reilu 100 tuntia eli neljä päivää ja rapiat päälle (no söin mä oikeesti tuona aikana muistaakseni näkkileivän, nakin ja salaatinlehden). Mä oon käyttäytyny kiltisti ja mä oon tehny itselleni pahaa. Kaikennäköistä on siis tähän mahtunu.

Tällä hetkellä kuuluu hyvää: tutustuin ihmiseen joka tekee mut iloiseksi, oon laihtunut, tuntuu että syöminen pysyy kontrollissa, töissäkin on tällä hetkellä ainakin siedettävää. Suurimmat stressin aiheuttajat on työt, koulu ja raha. 

Mä en oikein tiedä enää mitä tähän sanoisin, tällä hetkellä olo on tyyni ja hyvä, väsyttää vähän mutta pääsääntöisesti kaikki kivasti. Lähettäkää sitä sähköpostia jos tahdotte saada mahdollisuuden lukea toista blogia, mä oikeesti haluaisin että lukijat täältä siirtyis sinne ainakin niiden teistä osalta, jotka ette mua tunne.

Kiitos ja anteeksi vielä, mä yritän parantaa tapojani. <3

step one you say we need to talk

Mä söin eilen tosi paljon, mutta sain kuin sainkin painon silti putoamaan 100 grammaa eilisestä. Huh! Nyt toinen vähän parempi päivä perään niin saadaan kivasti juhannukseks mittariin se täys -10 kg ja voin jatkaa hyvillä mielin toisen kympin pudotusta. Tällä tahdilla se vaan on kesä 2013 ennen kun oon tavotteessani. No, kävin liittymässä kuntosalille jäseneks joten siellä sitte ku tehdään hommia ahkerasti niin saan vähän tahtia nopeutettua!

Tänään tuntuu siltä, että tää on mahdollista. Oonhan mä jo melkein 10 kiloa pudottanu! Enää puoli kiloa vajaa. Sitä paitsi oikeesti pahimmasta painosta minkä oon vaa'alla ikinä nähny, mun paino on pudonnut jo yli 11 kiloa. Kyllä mä tähän pystyn. 

Juhannuksen yritän ottaa rennosti ja kompensoin sen syömällä vähähiilihydraattista ruokaa. Eli kunnon grillimakkarat (siis ne joissa on oikeesti ees vähän lihaakin...) ok, perunat ja sipsit not. Light limua ja ehkä kuivaa siideriä jos vaan on rahaa ostaa niitä.

Ai niin, kävin vaaramassa kaks aikaa tatuoitavaks! Toinen on tosin vaan vanhan korjausta, mutta sillä kerralla saatan varata ajan sen saman tatuoinnin jatkamiseen. Ja marraskuussa sitte tulee isompaa (no ei mitään oikeesti isoo) produktioo tonne selkään. Kivaa!

jos mä kuolen nuorena

Mitä enemmän mä asioita ajattelen, sitä paskempi mun on olla. En osaa päättää onko edellisen parin päivän aikana mun olo ollut parempi ku ennen vai paskempi ku ennen. Musta alkaa tuntua siltä, että mä yritän uskotella itselleni ja muille et se on ollu parempi, mut oikeesti mun taitaa olla paskempi olla.

Mä en voi tähän kirjottaa asioista niin kun haluaisin, koska tätä lukee niin moni tuttu. No, oma moka enkä syytä ketään niistä tutuista siitä. 

Enkä mä ees tiiä mitä sanoisin. Niin ku sanoin jo aiemmin, oon löytäny itsestäni uusia puolia. Ne puolet vähän pelottaa mua, mut toisaalta tää on taas tätä - jotenki mä tykkään niistä asioista, vaikkei ne ookaan kai oikeesti hyviä asioita.

Mä tajusin tänään ajattelevani, että tulispa jo talvi ja voisin pukeutua peittävämpiin vaatteisiin, eikä tarvis miettiä sitä, näkyykö arpia jossain. Siis että tulispa talvi, niin voisin satuttaa itseäni. Kuitenkin mua tavallaan lohduttaa se, että tiedän itsekin etten tee sitä huomion vuoksi, kun kerran oon niin tarkka siitä, ettei ihmiset nää mun arpia. En oo sanonu aika pitkään aikaan, että mua ahdistaa, mutta nyt kun tajuan kuinka usein mun on tehny mieli ottaa joku teräase pieneen kätöseeni, tajuan että kyllä mua on ahdistanu. En vaan oo myöntänyt sitä kellekään.

Mitä mulle tapahtuu? Musta tuntuu, että asiat on muuttumassa. En tiiä mitkä asiat tai miten, mutta tuntuu siltä, että tää on erittäin ohimenevä vaihe. Ja sellanen tunne on myös, että ne asiat ei oo muuttumassa parempaan, ainakaan kokonaisuutta ajatellen. Oon aiemminki puhunu siitä romahduksesta mitä odottelin. Sellanen tunne taas pikkuhiljaa tulossa...

Ja ne saatanan popkornit tais kuitenki pilata mun koko päivän saavutukset. Vittu.

Ps. Tiedetään joo, samoja kuvia uudestaan ja uudestaan, sori!

i should stay away

Mun on tehny pari päivää jo mieli kirjottaa, mutta en oo jotenki keksiny kuitenkaan mitä kirjottaisin.

No, mä aloin karppaamaan taas. Puhuttiin M:n kanssa pitkät pätkät karppaamisesta ja päätin siinä innostuttuani taas aloittaa. Viime kesänä mä vedin hienosti läpi Atkinsin induktiovaiheen eli 2 viikkoa hiilarit alle 20 grammaa päivässä. (Ja niille, jotka ei oo tutustunut aiheeseen, Atkinsissa siis kuuluu tän kahden viikon jälkeen nostaa pikkuhiljaa hiilareita niin korkeelle ku voi niin että paino edelleen putoaa.) Sinä aikana mun paino putos 2,8 kg vaikka syödä mussutin aamiaiseks pekonia ja munia, lounaaks ja päivälliseks lihaa, leikkeleitä, juustoja, karppihampurilaisia (itsetehtyjä, nam!), välipalaks turkkilaista jogurttia... Toimivaa siis tosiaankin! Ja eilen totesin myös, että kun karpatessa jää keksit ja pullat syömättä niin ei ihme, että paino putoaa. Eilisaamusta mun paino on nyt pudonnut 900 grammaa. Oli mukavaa käydä eilen illalla vaa'alla, kun painoin jo silloin vähän vähemmän kun aamulla, vaikka join illalla ainaki 4 siideriä, kermalikööriä ja vähän lonkeroa!

Eilen oli muutenki jännittävä päivä. Mukava päivä myös, on ollut tosi hyvä fiilis koko eilisillan ja tän aamun. Ollaan maalattu nyt kaks päivää meijän nuorisotilan seiniä ja on ollu tosi mukavaa. Illalla näin kavereita ja oli tosi hauskaa ja oikein kunnon chilliä meininkiä!

Musta on alkanut tuntua siltä, että mun solisluut on hiipimässä pikkuhiljaa esiin! Jee! Ei ne vielä erityisemmin näy, mutta kun tunnustelee niin ainakaan niiden päällä ei tunnu sellasta löllyvää rasvakerrosta... 

Oon löytäny itsestäni ihan uusia puolia viime aikoina. Mun on pitänyt kirjoittaa tänne tosiaan tällä viikolla mun fiiliksistä itseni kanssa, mutta en jotenki oo saanu niitä sanoiks. Enkä siis saa varmaan nytkään, kun täytyy jo kiirehtiä töihinkin, mutta mä yritän tässä joku päivä, kunhan työkiireetkin hellittää pikkusen.

Nyt mä lähden vielä kolmanneks päiväks maalailemaan seiniä, toivottavasti saadaan ajoissa hommat pakettiin, että pääsen viettää lauantai-iltaa.

don't wanna feel this way

No niin, tässä se ensimmäinen nyt sitten tulee. Mulla on aivan suunnattoman suunnaton olo. Musta tuntuu että oon valtava. En halua taaskaan syödä mitään, mutta pelkään jälleen herättäväni huomiota sillä, jos en syökään. Voisin toki skipata esimerkiks iltapalan, mutta houkutus käydä syömässä on liian suuri, kun tiedän että ruokaa on tarjolla viereisessä rakennuksessa...

Mä en halua lihoa. En voi. Mulla ei oo varaa siihen. Mun on oltava pieni. Mun on pakko. Vihaan tätä paskaa.

Me keskusteltiin työkavereiden kanssa ulkonäköpaineista ja syömishäiriöistä. Mulle selvis että toisella työkaverilla on ollut syömishäiriö nuorempana, ja mulle tuli niin paha mieli... Musta tuntuu, että mä valitan turhasta, ei mulla voi mitään sairautta olla, en mä nyt niin huonosti voi... Enhän? Ja musta tuntuu, että oon liian iso ollakseni syömishäiriöinen. Kun en mä voi edes laskea itseäni mihinkään bulimian kategoriaan kun en oksentele (ainakaan toistaiseks, mieli tekis joka päivä enemmän...).

Mä mietin koko ajan uskaltaisinko sanoa jonain päivänä että mulla on paha olo, enkä siks tuu syömään. Mä haluaisin. En halua syödä. Huomenna skippaan aamiaisen, välipalan ja iltapalan, lounaalla ja päivällisellä mä syön salaattia. Piste. Ei tästä muuten mitään tuu. Jos joku kysyy, mulle ei vaan maistu. Ja se on totta, tavallaan.

Tällä leirillä on taas se sama kaveri, joka viimekskin katsoi mua vähän pahasti kun otin niin vähän ruokaa, mua pelottaa että se alkaa kyttäämään mua, vaikka tiedänhän mä että se ajattelee vaan mun parasta. Nyt just mulle parasta ei kuitenkaan oo syöminen.

Aloitin tänään myös karkkilakon. Olin vuosi sitten 9,5 kuukautta karkkilakossa, tällä kertaa päätin olla 10 kk. Seuraavan kerran karkkia popsitaan siis 8.4.2013, kiitos.

Mä taidan nyt vyöryä sänkyyn ja yrittää kutistua yön aikana niin paljon ku pystyn...

Ps. Söin iltapalalla viisi leipää, tulipa vähän sellanen olo että jos ei olis ollu ihmisiä vieressä, olisin ahtanu itteeni vielä toisetkin viis. Kivasti melkein ahmittu taas. Kuka normaali ihminen muka syö viis leipää iltapalaks?

i just met you and this is crazy

Pikainen tiedotuspostaus: Oon lähdössä huomenna taas leirille, ja mulla kyllä on kone siellä joten todennäköisesti syömisahdistumispostauksia tiedossa seuraavan viikon aikana. Ja ulkonäköahdistumista myös, koska mä haluaisin uida ja saunoa, mutta sen lisäks että häpeen itteeni muutenki, mulla on arpia joita en oikeestaan voi antaa kenenkään nähdä, paitsi leirillä olevien ystävieni, koska ne kyllä tietää muutenki miten mä voin. Apua, oliko pakko taas palauttaa tää ajatus päähän, nyt mua ahdistaa ja oon ihan jumissa, kun en tiiä miten sen purkaisin kun ei niitä arpia vois enempääkään tehdä... 

Niin, ja päätin, että leirin aikana karppaan. Saan samalla syyn syödä vähän vähemmän, koska en voi esimerkiks perunaa ym. syödä. Hah.

Mä tajusin tänään että oon allerginen tuoreelle ananakselle.

dipi-dipi-däng-däng

Lentoemäntädieetti ei menny ihan niin kun piti, en saanut sitä ihan loppuun asti, mutta kolmessa päivässä lähti 2-3 kiloa, joten tyytyväinen voin kai kuitenkin olla. Eilisestä mun paino ei ole noussut, vaikka söin siellä juhlissa voileipäkakkua, tavallista kakkua, kahta eri salaattia ja illan aikana nachoja ja vähän pitsaa, ja join kokista ja energiajuomaa. Yleensä tollasen määrän jälkeen noin epäterveellisiä ruokia paino on noussut vähintään pari sataa grammaa. Voinen siis päätellä, että se lentoemäntädieetti pitää paikkaansa senkin kanssa, ettei sillä pudotettu paino humpsahda kerralla takas kun on päivän syönyt taas normaalisti. (Koska mä muka viimeks olisin syönyt normaalisti?)

Uutta ennätyspainoa en tosin taaskaan saanu punnittua, mutta en mä kaukana oo onneks siitä, että saan. Jos en nyt lipsahda ahmimiseen vaan syön fiksusti niin eiköhän se sieltä tule.

Mulla on tuskaisat kaks viikkoa edessä. Täytyy hoitaa muutama rästissä oleva kouluhomma, yks projekti ja toisen näyttötyön kirjallinen osuus pitäs kirjoittaa, lisäks mulla alkaa leiri keskiviikkona ja siellä menee oma aikansa yhteen sun toiseen hommaan. No, mut sitten kun oon ne hoitanu, voin jäädä kesälomalla tyytyväisin mielin ja keskittyä häiden järjestämiseen.

Ja laihduttamiseen.

keep keep going

Ensimmäinen päivä lentoemäntädieettiä takana ja nyt aamulla olo on ihan hyvä. Illalla oli tosi paha olo ja pelkkä ruuan ajatteleminen oksetti. Mahakin oli vähän sekaisin mut tosiaan nyt on jo hyvä olo.

Lähtöpaino eilen aamulla oli 69,2 kg. Tänä aamuna ensimmäinen kilo oli humpsahtanu pois ja painoa siis 68,2 kg. Lupaavalta siis vaikuttaa.

Eilinen menu oli seuraavanlainen:

Aamiainen: puolikas verigreippi, tee maukeutusaineella (fuskasin, koska en pysty juomaan teetä ilman makeutusta)
Lounas: purkki tonnikalaa vedessä, salaattia, tomaattia

Välipala: omena
Päivällinen: n. 150 g vihreitä papuja, kaksi keitettyä kananmunaa, puolikas verigreippi

Lisäksi yht. 3 litraa vettä.

Greippi ei oo suurinta herkkuani ja siks onkin ikävää, et joudun syömään puolikkaan greipin aamiaiseks joka päivä, mutta enköhän mä pysty elämään sen kanssa. En mä sitä kuitenkaan syömäkelvottomana pidä, ja oon jopa tottunu siihen jo hieman.

Ylpeä voin kuitenkin nyt itsestäni olla! Eilen illalla kolme kaveria mun nenän edessä söi karkkia, sipsiä, lakua, tortillaa enkä mä ottanu mitään vaikka tarjottiin. Hah! Lisäks kävin eilen suunnittelemallani lenkillä ja tänäänkin aion mennä, tosin tänään mun on ehkä pakko kävellä kuitenkin, koska mun jalat on tosi kipeät, eikä juoksu ehkä sujuis tänään.

Nyt kuitenki päiväohjelmassa kouluhommia oikein urakalla. Yyh. 

so i set the world on fire

Huomisesta lauantaihin kokeilen lentoemäntädieettiä. Kävin kaupassa äsken ja jääkaapissa on nyt kaikki ruuat, mitä mun tulee syödä. Postaan sitte päivittäin miten on menny ja ennen kaikkea mitä tapahtuu painolle tänä aikana. Harkitsen myös ottavani kuvat syömistäni aterioista. Lauantai mua vaan mietityttää, kun haluaisin nähdä ihan oikeesti miten tää toimii mutta kaverilla on silloin yo-juhlat, niin oonko sitte vaan syömättä siellä vai mitä oikein tekisin... Tätä lausetta kirjoittaessa oloni vahvistui siitä, että tahdon olla syömättä siellä, mutta saa nähdä miten onnistun. Toivottavasti tahdonvoima kasvaa niin suureksi että pystyn siihen.

Lisäks haaveilen siitä, että jaksaisin ja ehtisin joka päivä lenkille. Tänään kävin juoksemassa, huomenna ajattelin mennä sauvakävelylle, torstaina taas juoksemaan, perjantaina sauvakävellen ja lauantaina juoksemassa. Ehkä näin en rasita lihaksia liikaa, vaan jaksan oikeesti tehdä kaikki lenkit.

Tänään on mennyt ihan kivasti, söin vaan pari näkkäriä, joissa oli juustoo ja kurkkua ja voita päällä, kaloreita varmaan noin 200. Tavoitteena olis, etten ainakaan mitään kiinteää enää tänään söisi... Vaikka popcornit kyllä houkuttelis. Mutta ehtii niitä syödä sitte myöhemminkin, jos nyt tekisin poppareita, söisin kuitenkin kaikki itse ja hyvällä säkällä tekisin vielä toisenki pussillisen. Jätän siis syömättä! Tällä kertaa onnistun, että voin näyttäytyä niissä juhlissa lauantaina. En halua mennä sinne ahdistuneena ja häpeillen. Haluan saada mitattua uudet mitat tämän viikon aikana, olen itselleni luvannut että mittaan uudestaan kun ekat 10 kiloa on poissa. Eli tämän hetkisestä painosta kolmisen kiloa matkaa. Enköhän siihen pysty, varsinkin kun pikaisesti kokemuksia googlaamalla moni on saanut tolla dieetillä sen 4 kiloa putoamaan. Sormet ristiin ja toivotaan parasta... Pakko siis noudattaa orjallisesti lentoemodieetin ohjeita!

Tänään on taas onnistujafiilis, toivottavasti huomennakin menee hyvin... Nyt voisin harkita aikaisin nukkumaan menemistä, että ehdin lenkille ennen kun meen äitille, se lupas taas värjätä mun hiukset. Jee, saanpas tän kuontalon taas kunnolla punaiseks!

Ai niin, ja ostin eilen Essien Matte about you -lakkaa, joka siis tekee kynsilakan mattapintaiseksi, ja tummansinisen kimaltavan lakan kanssa tulos oli aivan mahtava! Väsäsin vielä lisäks kärkiin kirkkaat raidat, mutta se ei onnistunut kovinkaan hyvin, tässä joka tapauksessa kuva tästä onnettomasta yrityksestä. 

Taidan lakata varpaankynnet, katsoa salkkareita ja sit hipsiä nukkumaan. Toivottavasti teillä on ollut edes melkein niin hyvä päivä kun mulla!

olisin mykkä ja voimaton siellä

Tänään(kään) peili ei ollut mun ystäväni. Näytin kaikessa lihavalta, isolta, massiiviselta, rumalta, ällöttävältä. Teki mieli jäädä kotiin, mutta ei oo varaa olla poissa koulusta. Joten puin samat vaatteet kun eilen ja toissapäivänäkin, vaikka en tykkää pitää yleensä samoja vaatteita montaa päivää putkeen.

Kaverilla on reilun viikon päästä yo-juhlat (miks kaikki muut saa jotain aikaiseks paitsi minä...) eikä mulla ole vielä mekkoa. Oon menossa lauantaina toisen kaverin kanssa ostamaan mekkoja mulle ja sille, ja mua pelottaa ne sovituskoppien peilit. Mua pelottaa niiden mekkojen kokolaput, kuinka ison mekon joudun ostamaan... 

Oon äitin häissä kaasona ja ostettiin kaikille kaasoille samanlaiset mekot. Puhuttiin sitten siitä, minkä kokoiset mekot kahdelle muulle kaasolle ostetaan ja siskoni kysyi multa, minkä kokoinen mulla on. Hävetti niin paljon kertoa, kun mun mekko on kaks kokoa isompi ku toisen kaason ja neljä kokoa isompi ku toisen. Hävetti, nolotti, halusin vajota maan alle...

Kaveri heitti tänään mun mielestä todella huonon läpän syömishäiriöistä. Se on yrittänyt hakea opiskelemaan teatterialaa, muttei tänä keväänä päässyt, koska omien sanojensa mukaan hän ei ole tarpeeks kiinnostava. Heitti sitten vielä, että "mä hankin itselleni anoreksian, niin oon mielenkiintoisempi". Musta se oli mauton ja huono läppä, mutta mulle tuli sellainen olo, etten olis saanut olla sitä mieltä, kun sanoin aika tiukasti että oli todella huono juttu.

Oon kehitelly itselleni äärimmäisen suuria ulkonäköpaineita jopa M:n suhteen, vaikka alkuun mulla ei just sen kanssa ollu mitään ongelmia, mut nykyäänpä on. Mua on alkanu pelottaa se hetki, kun se tajuaa mun todellisen valasmaisuuden... Ja muutkin ongelmat. Kuinka nopeesti se lähteekään kävelemään kun se tajuaa...

Oon syöny taas. Mä vihaan itteeni joka suupalalla enkä silti saa lopetettua. Mä en ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa, kun kuitenkin haluan olla syömättä ja vihaan jokaista palaa jonka suuhuni pistän ja inhoan itseäni joka hetki. Paino junnaa samoissa lukemissa (no ei sentään onneks oo noussu) ja eniten vituttaa se, että tajusin tänään, etten mä oikeesti edes ahmi. Voisin oikeesti lopettaa sen mässyttämisen kun vaan päättäisin olla syömättä kaikkea syötäväks kelpaavaa. 

Mä haluan olla se, jota aina itse ihailen. Se, joka ei syö mitään, vaikka kaikki muut ympärillä vetäis hampurilaisaterioita. Muilla ehkä onkin varaa syödä sellaisia, mutta mulla ei ole. 

Tahtoisin viettää nestepaastoa, mut epäonnistun aina, koska oon niin heikko. Heikko. Heikko.

Epätäydellinen. Epäonnistunut. Pettymys.

Sanat ei riitä kuvaamaan sitä, kuinka oon surkea, huono, paska.

toiset päivät ovat parempia kuin toiset

Edelliset 22 tuntia oon onnistunut. Viimein. Nyt voisin vaikka jatkaa ainakin toisella mokomalla.

Mä oon ehkä viimein keksinyt itselleni hyvän keinon torjua mieliteot. Totean vain itselleni, että en mä tota herkkua itseltäni loppuelämäkseni ole kieltänyt, että voin syödä sitten vähän myöhemmin, mutta ei nyt, ei tänään. Se on nyt ainakin jonkin verran helpottanut, musta meinaan tuntuu välillä, että syön joskus ruokaa niin kuin se olis viimeinen kerta kun ikinä saan syödä sitä. Mikään ei oo niin hyvää, että mun elämä kaatuis siihen, jos en sais sitä enää ikinä, mutta silti vetelen sitä ku viimeistä päivää...

Tänään mun ajatukset ei kasaudu tähän tekstiin yhtään hyvin. Tämän viikon tavoite on saada uus ennätys vaakalukemaan.

taivaasta helvettiin pikkuhiljaa muutettiin

Musta tuntuu että asiat karkaa käsistä. En enää hallitse tätä. Söin äsken reilu 1000 kcal kun oli tarkoitus odottaa kahteen ja syödä sit sellainen 100 kcal patukka, mut vetelinki sen sijaan pari tuntia etuajassa kymmenkertaisen määrän. Ei, en edelleenkään ole oksentanut vaikka ette uskokaan kuinka tekisi mieli. Sen sijaan osoitan itseinhoni itselleni satuttamalla itseäni. Mä aion tänään kuluttaa kaikki ylimääräiset kalorit liikunnalla, niin kuin SGD:n säännöissä lukee, olkoonkin sitten, että se tarkoittaa varmaan parin tunnin juoksulenkkiä. Mut pakkohan mun on. Ei mulla oo varaa ottaa tota 1000 kcal painoon lisääkään.

Tänään olen sekaisin ja sairas: 1000 kcal lounas, viiltelyä ja illalla vielä tappolenkki. Hyvä minä.

Voisin ommella tikit suuhuni, jotten tunkisi sinne kaikkea syötäväksi kelpaavaa.

mihin nää kaksi täysin eri tietä johtais

Mulla on sekavia fiiliksiä. Mulla on tänään ollu kiva päivä. Oon syöny vähän liikaa, mut kävin lenkillä ja muutenki oli mukava päivä kaupungilla kaverin kanssa. Terassikausikin tuli avattua.

Mua pelottaa. Lupasin itselleni etten panikoi vielä, mutta en voi tälle mitään. Mikään ei oo vielä varmaa eikä välttämättä edes todennäköistä, mut mulle saattaa tapahtua jotain tosi pelottavaa. No, kerron siitä sitte lisää myöhemmin jos on aihetta. Saan ite tietää siitä varmaan tämän tai ens viikon aikana lisää.

Löysin sikahyvän biisin, mitä fiilistelen nyt repeatilla ja se on vaan mahtava biisi!

Musta vaan tuntuu silti siltä, että kaikki valuu pikkuhiljaa huomaamatta taas johonki viemäriin. Pari sellasta juttua on nyt ilmenny, mitkä pistää mut miettimään tulevaisuutta ja elämää, ja jotka viittaa kovasti siihen suuntaan, ettei tätä hyvää fiilistä ja onnea jatku loputtomiin. 

Yritän nauttia nyt kun vielä on mistä nauttia, mut se on välillä vaikeaa.

Mulla on siis tänään ollu sairaan hyvä päivä, mut silti mua vaivaa epätoivo ja suru tai haikeus tai joku...

make it happen

Mulla on juuri nyt todella ristiriitaisia tunteita. Mut ensin yks selventävä asia: tunnustan, että oon johtanut teitä harhaan. S ja L on yks ja sama tyyppi, siis mun entinen poikaystävä. Sitten asiaan.

Mua vituttaa L ja sen käytös aivan suunnattomasti. Ensin se oli kaks viikkoa pitämättä mitään yhteyttä vaikka yritin pari kertaa laittaa viestiä senkin takia et olisin halunnu kertoa missä mennään, kunnes reilu viikko sitte kyllästyin ja sanoin sille että aivan sama, ja eilen se sit viimein pisti viestin. Viestin pointti oli suurinpiirtein se, että se on niin hemmetin jalo ihminen, että antaa mulle vielä mahdollisuuden ja yrittää vielä kerran olla mun kaveri. Siis että mä oon ollut tässä se kusipää. Ahaa. No, en kuitenkaan sanonu mitään, vaan olin vaan että ok ja kun se kysyi voitaisko mennä kahville, mä suostuin ihan vaan että pääsen tänään näkemään kuinka kauan mulla menee, ennen ku pinna palaa. Lisäks toivon, että se yrittäis vongata multa, koska saisin läjäyttää sille uutiseni päin naamaa hyvällä hetkellä.

Oon nimittäin samaan aikaan aivan äärettömän onnellinen siitä, että mun ihastus on nykyään mun poikaystävä. Hah! Minä ja M seurustellaan! Voisin siis päästä sanomaan L:lle, että sori, mut en oo pettäjätyyppiä. 

Ja lisää ristiriitaisia tunteita: Mua ahdistaa se, että oon näin sekasin, mun elämässä ei oo oikein mikään kunnolla raiteillaan ja silti mä päästän M:n mun elämään. Se on suorastaan julmaa ottaen huomioon ihan kaiken, mikä mun päässä, elämänhallinnassa ym. (kaikessa mahdollisessa) on pielessä. Yritän jankuttaa itselleni, että kyllä se tietää mihin soppaan lusikkansa on tunkemassa, mutta en mä tiedä tietääkö se sittenkään. Entäs jos ei tiedäkään? Kohta sille valkenee kuinka fucked up oikeastaan oonkaan ja kaikki menee perseelleen. 

Mä oon onnellinen siitä, että mun paino on viimein pudonnut, koska en syönyt eilen kuin noin kaks riviä suklaata (sitä morkkiksen määrää!!), sain seuraavan raksin ruutuun ja musta tuntuu että voisin olla syömättä vaikka kuinka pitkään.

Mut kappas, mua ahdistaa. Koska kävin syömässä. Mulla oli ihan hyvä olo ja olisin pärjänny aamulla syömilläni muutamalla viinirypäleellä tän päivän ihan hienosti. Mut eeeiii, ku työkaveri pyysi syömään niin minähän lähdin iloisesti Subiin sen kanssa. Mä haluaisin taas oksentaa, mut en edelleenkään uskalla. Haluaisin vaan eroon tästä kylläisestä olosta. Nälkä on hyvä, mä tykkään nälästä. Jossain oli jopa uutinen, että pieni nälkä tekee terveelle aikuiselle hyvää. Vittu, en syö siis tänään enää mitään ja huomenna mä aion niin näyttää kynteni itselleni ja aion olla syömättä vaikka töissä on taas kaks kertaa ilmaista ruokaa tarjolla. En vittu syö mitään. En yhtään vitun mitään. En voi olla niin heikko paska etten pystyis yhtä perjantaita oleen töissä syömättä.

Sekaisia ahdistuksen, ilon, vitutuksen, onnen, epäonnistumisen ja rakastumisen tunteita, joita en osaa käsitellä. 

Pää räjähtää.