Mä haluaisin vaan jakaa teille sellasen asian, että oon onnellinen. Just nyt oon onnellinen. Oon viettänyt illan sellaisen(kin) ihmisen seurassa, jota en vielä torstaina tiennyt edes näkeväni ennen kuin 1,5 viikon päästä. Mä oon ihastunut, siis aivan todella ja korviani myöten ja jos mulla olis taipumusta punastella, sitä tapahtuis usein. En tiiä koska olisin viimeks tuntenu mitään tällasta. Se olo tänään kun olin just jänistänyt tilanteesta jossa olisin voinu saada pusun...
Harmittaa! Mun kädet tärisi ja jalat tuntu heikolta mutta silti mun naamalla leveili typerä virnistys kun olin tietoinen siitä, mitä meinas tapahtua.
Mä oon niin hulluna siihen etten itekään tajua. Ja varsinkaan se itse ei taida tietää kuinka sekasin oon siitä. Musta vaan tuntuu taas että tässä käy taas niin että mä tykkään siitä paljon enemmän kun se musta. Se on niin nähty tilanne, ei tosiaankaan olis ensimmäinen kerta. Mua vähän pelottaa että mua sattuu. Mua pelottaa myös että mä satutan, vaikka tällä hetkellä se tuntuukin kyllä aika utopistiselta ajatukselta. Yritän kuitenki vaan hiljentää vauhtiani, koska muuten tää päättyy rumasti... Mä välitän liikaa ja toinen ei tarpeeksi, ja kaikelta putoo pohja. Ei, ei, ei, niin ei saa käydä.
Voisitko vaan tykätä musta tosi tosi tosi paljon niinku mä susta?
Sitten ei tarvis kenenkään lähteä, kenenkään ei tarvis satuttaa toista. Miks mua pelottaa jo valmiiks? Koska sun seurassa mun on pitkästä aikaa hyvä olla. Jos olisin voinu, olisin jääny siihen sun halattavaks koko illaks kun halasin sua ekan kerran tänään. Siinä oli tosi hyvä olla.
Tykkään susta niin paljon, etten uskalla sanoo sitä, kun pelkään että sua alkaa ahdistaa, koska oon ihastunu suhun niin paljon niin nopeesti. Entä jos et ookaan yhtään niin ihastunu muhun?
Tykkäänköhän mä susta vähän liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti